Jotakin

sanoin…
ojenna  minulle ruusu, elämäni puutarha.
Ojenna kaikkein piikkisin ruusu minkä löydät…
Ja sain totisesti kauneuden 
joka puolusti itseään tuhansin piikein.

Lapsuuteni puna-apilat
eivät tunteneet minua ruusu käsissäni…

Voi! Käykö aina näin?! Me emme tunne mitään hyvin ja pohjaan asti.

Ja elämäni puutarha väsyi
-sitä ympäröi muuri
ja sen päällä satoi suuri pilvi
niin ettei kukaan tiennyt
miten se itki kaikkia piikkejä ja okaitaan.

Vaikuttaapa teiniangstilta.

rebecca