Runo 2

Valuvaa paperia tasaisella pöydällä.
Minun elämäni, kerrottuna kymmenellä.
         Yksi,
                  kaksi.
 Ja liioittelun hedelmät
      tuovat oman arominsa,
      mausteet, tuoksut,

se kaikki mitä siihen voi sisältää.
Koristellen.
Toinen ei ymmärrä, miksi toinen liikuttaa suutaan.
Ei kuule sanoja, vaikka hymyilee.
Ymmärtämättä ymmärtää kaiken.
        Naurua.

            Jos minä laskisin sinut elämäni kymmeneen, 
  veisit liikaa tilaa.
Painuin maahan ja tajusin tietämättömyyteni. 
Häpeäni.
Kaipuuni johonkin siihen, mikä oli haamuna tajuntasi rajalla,
minulla yksi tajunta, 
sen toivo ja räjähdys.

      En tiedä enää mitä kaipaan.

Mustakallio