Nauru

Kaukana kävelit, katseesi tavoitin

 Kohta jo kaverini olit, aina kanssain,
aina käsikkäin. Naurettiin ja oltiin vaan,
ilman aikaa, ilman avaruutta.

Kaverikseni jo sinua luulin, nauroin riidallesi.
 Yht'äkkiä loittonit, loukkaannuit.
En ymmärtänyt, nauruhan se vain oli?
Kaukana kävelit, keräsit joukkoja, levitit valheita.
Olin tyhmä ajattelematon idiootti, niin sanoit huutaen.

Yksin taas kävelin, ihmisten hylkäävinä, naurettavana.
 Minulle naurettiin, miltä se tuntui? Nauruako se
aina vain oli? Voiko nauru muuttua, satutinko sinua?

En anellut anteeksipyyntöjä, en ostellut ruusuja.
 Ei ystävyys voi olla hukattavissa naurun takia, eihän?

Ranteeni punertavat kuitenkin.

n1