Valoituksia nauhalla

Vaalian tukan tyttö,
olipa sinulla kaunis kaula..
ja avoimet rinnat.

anteeksi.

tuotahan ei oisi saanut sanoa?


välillä teki mieli hävetä itsensä penkin alle
taikka nauraa ja hävetä vasta sitten.

sinä alasti ihmisten ilmoilla,
toisten mielissä.
minä vain nauhalla.  tai edes siinä,
vain omaksi luettu ruumiini.

kaikki me syömme kynsiämme vuoroinperään.
omista kätösistä toisten sormiin.
vieläkin kannan pääni harteilla
ja rintani paidan alla.

eikä se kamera hävettänyt,
vaan että sen näki yksi ylimääräinen pari mykiöitä
ja iiriksiä.  näköhermot kutkuttelivat..

kuule vaalean tukan tyttö,
ja Sinä,
jonka ystävyydestä jäi  muistoksi aurinkolasit,
ja se vanha helkama.

olempa ihminen minäkin.

sellainen?

–kaikenkattava
periksi antava
nätisti niiaava.


tyhmä toisinaan.


mutta anteeksi en pyydä
anteeksi en anna.

Blanco