Pimeydestä valoon.
"Minä olen tässä, älä itke", sanoo äiti kun näkee minun itkevän, sanat
joita en kuule, en tunne kun äiti ottaa minut syliin.
En kerro, en kerro kenellekkään mitä tunnen.
On kai yö kun viimein avaan silmäni,nään pimeän huoneen,se on niin
pimeä ja suuri, en nukkunu yöllä.
Missä isä on? Mihin on mennyt?
Tuleeko enää takaisin?
Miksi kysyn kun tiedän kuitenkin vastauksen.Isä on mennyt pois.
Tuntuuko joskus että on kuin häkkilintu? minusta tuntuu.
Ovestani tulee hahmo,minä tunnen sen paremmin kuin ketään muu, se
levittää kätensä halatakseen.
Minut valtaa äkkiä pelko. Olenko kenties hullu? Nään enkelin suoraan
edessäni, se hymyilee aivan kuin se tietäisi tarkkaan mitä tunnen, ehkä
se tietääkin.
Enkeli on tuttu mutta kuitenkin tuntematon. Se ottaa minut syliin, niin
että voisin itkeä, niin ettei kukaan näkisi.
Aamulla näen sen taas.
Se ei jättänytkään yksin.
Menen keittiöön, siellä on äiti ja isä lukemassa yhdessä sanomalehteä.
Minä näin unta, pelkkää unta vain, enkeli, pelkkää unta, silti tunnen
itseni vahvemmaksi kuin koskaanennen. Minun enkelini.
Nään päydälläni hopeisen mustekynän ja valkoisen paperin, se
muistuttaa enkelin kaapua. Minä tiedän mitä paperilla teen.
Suojelusenkelini.
Joskus aika menettää paikan, harmaata.
yksitellen vaivutaan lattialle
Toivomus onnellisuudesta toivomus siitä että olisi vahva.
On helppo hymyillä vieraalle.
Entä jos rakastaakin salaa?
Vaivun niin syvälle,vaivun hiljaisuuteen.
Mikään ei tunnu enää miltään.
Enkelini
Suojelusenkelini otti kädestäni kiinni ja veti minut pois pimeydestä.
Se näytti minulle taivaan, maan, puutja pienet lapset leikkimässä,
heidän silmissään pulppuava meri.
Kiitos en pelkää enää mitään, tunnen miten päivä toisensa seuraamana, tunnen kuinka tämä tunne sisälläni kasvaa.
Olen vahvempi kuin pimeys, olen vahvempi kuin pelko.
Enkelini autoit minua näkemään ja tuntemaan. Päästit pois, päästin irti.
Se oli ensimmäinen runoni. Nykyään kirjoitan niitä päivittäin.
Äiti sanoo minua runotytökseen.
Kaikki on nyt hyvin. Joskus kyllä mietin tuleeko isä enää takaisin,
mietin myös miksi hän jättimeidät, pelkäsikö hän niin? Toivon että hän
on onnellien sillä niin minäkin olen
rakkaudella: runotyttösi.