Depressio

Kevättä ei tule koskaan.
Vain kylmä lumi peittää maan.
ikuista kaamosaikaa.
Se on myös lohdullista,
helpottaa se kaipausta
jos revontulet kauniit nähdä saa.
Miltä tuntuu maata lumessa,
toivoa olevansa unessa,
uida tuonelan joessa.
Ei paluuta koskaan,
ei perille saapumista.
Ikuista odotusta vain,
uinumista.
Kylmän suudelman odotusta.
Se viimeinen hetki,
 kun sydän ei lyö,
ei elämä vilistäkään ohi silmien.
Jos siitä selviää hengissä,
eläen kuin ihminen,
on tärkeintä muistot,eilinen.
Tai jos ikuisuus ottaisi siivilleen,
kuolemaan rakastuneen
se saisi onneen.
Jos ikuinen elämä oottaa vain
niitä jotka ei viimeisenä lain
nää muuta kuin revontulet,
tähdistön.
Kylmän pimennön.
Ehkä se ajattomuudessaan
onkin seikkailua vaan.
Niin moni uskaltautuu sitä hakemaan
uppoutumalla kuolemaan,
revontulten jatkaessa loistoaan…

Redroses