Raastavia hetkiä 2

On ilta.

Juon olutta ja katson netistä videota etsien herkistymistä. Kun sen löydän otan lisää olutta,ihan vaan maailman pahuudelle ja ymmärtämisen tuskalle.

Kyyneleet tulevat silmiin kun ajattelen ihmisen tuskaa. Vaikka yhtä kamalalta tuntuu eläintenkin tuska, Ehkä pahemmaltakin,ne ovat ihmistä viattomampia.

Mietin asioita. Miten paha ihminen voikaan olla. Omistaessaan kaikkea tietoutta ja älyä silti heittäytyy käyttäytymään alkukantaisuuden mukaan. Minusta sellainen on loukkaus ihmisyyttä kohtaan. (Onko kuitenkaan,jos vaikka ihmisyys itsessään on kehittynyt vääräksi.)

Vain siksi että älyn taakka on raskas kantaa, se taakka varsinkin, kun tietää mikä on oikein,mikä väärin. Eikä pysty tekemään pelkästään oikein. Houkutus on niin suuri jos tuntee taakkansa painavan liikaa ja on jäänyt yksin,hyljeksittynä etsimään tietänsä.

Silloin voi eksyä pahasti,jokin vaan kääntää tien viitan tai itse ei halua nähdä osoitettua suuntaa. Ja ihminen kävelee suoraan omaan epätulevaisuuteensa. Siksi epätulevaisuus koska meidät kaikki on luotu hyviksi. Olemme vaan sattumalta sellainen laji joka ajaa lajitoverinsa toivottomille seuduille elämän seikkailuissa. Eikö mielestäni muka löydy valoisampaa ajatusta? Ei tarvitse, niiden aika on vasta tämän jälkeen. Murehtia pelkästä murehtimisen ilosta, purkaa kaikki ikävä mielestä ulos kerralla,poksauttaa ankeuden harmaa ilmapallo puhki ja antaa sen vuotaa tyhjiin hiljalleen mutta varmasti.

Mielen on puhdistuttava jotta sinne ei kerry liikaa ja olut auttaa avaamaan mielen ja alitajunnan,päästää lähemmäksi tunteita ohittaen estot kuin avaisi salvat paksusta teräsovesta.

On seuraava aamu.Oloni on ihan mahtava.Ja ihmettelen että miksi minä oikein murehdinkaan eilen vaikka tiedän että ilman eilistä en näkisi maailmaa niin kauniina kuin nyt.

Mietintää ihmisyydestä onnellisella lopulla.

Redroses