Harhailen
On myöhä yö, ja luulen ettei minun hyödytä koto ovea kolkuttaa. Katson sitä matkan päästä, ja näen kuinka viimeinenkin lamppu sammuu, katson vielä hetken pimeitä, melkein kuolleita huoneita, kunnes lopulta vain huokaan ja lähden kävelemään pois, hitain ja raskain askelin. Kaivan samalla kävellessäni povitaskustani smart askia, manaten iänikuista huonoa tuuriani.
Nostan askista yhden tupakan ja asetan sen huulilleni kaivaen takkini sivutaskuista sytkäriä. Lopulta, hetken etsinnän jälkeen sytyttimeni löydän. Sytytän savukkeeni.
Olen kävellyt jo tunnin ajan miettien minne majoittuisin, tietenkään en kovin pitkäksi aikaa. Maa on jo jäässä, ollut jo useamman kuukauden, tehden askeleistani hieman haparoivia kun yritän jäisellä tiellä pystyssä pysyä. Ei elämä ole koskaan minua hyvin kohdellut, aina potkinut, mutta mitä teen kun perheenikään ei hyväksy, unohtaa haluavat.
Harhailua elämän jatkuvassa vastavirrassa.