Ikävä kotiin

Äitini kohdusta synnyin
syyssateiden tuoksuun,
lehtien punakeltaiseen sateeseen.
Ystäväni oli metsä,
sen naavakylkinen kuusi,
järven aallot
ja uupumatta kukkuva käki.

Minut ryöstettiin kiviseen maailmaan
Eksyn näillä suorilla kaduilla
kun en voi jälkiäni seurata takaisin.
Huudan ikävääni betoniseiniin, 
mutta kukaan ei kuule,
ei vastausta anna.

Missä olet lapsuuteni heinäpelto,
aitan muhkurainen porraskivi.
Kirkas tähtitaivas ja kuutamoyöt.
Jatkuvasti eksyn näillä kivisillä teillä.
Unohdan itseni, vaan en sitä,
mistä tulen.

Tahdon luoksesi palata maan Äiti
Sinun metsiisi kulkemaan,
järviisi hukkumaan.
Äitini kohdusta synnyin
mullan tuoksuun.
Ja sinne aion palata
kun aikani koittaa.
Syyssateiden tuoksuun,
lehtien punakeltaiseen sateeseen,
syliin maan routaisen.

Tuli viime kesänä aivan suunnaton kaipaus lapsuuteen, maalle. Kaupunki ei sovi minulle, hukun sen kivisiin seiniin. Nyt asun taas siellä minne kuulun.

Geyra Ravenild Routa