Mystiset kujat
"Ei ole tarpeeksi vanhaa legendaa kertomaan ajoista, jotka historia on jo unohtanut, ja jotka eksyvät uniimme vain sattumalta, harhaillessamme mielemme labyrinteissa, etsien jotakin vanhempaa ja unohdettua, vaikka emme tiedä mitä. Jotakin, minne mystikot ja alkemistit olivat läpi historian kurkotelleet halki muinaisten symbolien ja riittien yrittäen löytää vastauksia ympäröivään maailmaan, sekä näkyvään että näkymättömään."
Päivästä toiseen istuin ullakkohuoneeni yksinäisyydessä, kirjoittaen ulos avautuvaa näkymää. Usein katsellen, kaukaisille hylätyille kaduille, jotka näyttivät tarjoavan vanhempia ja unohdettuja salaisuuksia, mereltä nousevan aamu-usvan verhotessa ne salaperäisyyden huntuunsa. Mutta kävelyretkilläni yrittäessäni saavuttaa tuon menneen maailman sisäpihat ja kiemurtelevat unen aamu-usvaan peittyvät syrjäkadut, ne haihtuivat silmistäni mitä lähemmäs saavuin niitä.
Vuosien ja kuukausien vieriessä väsyin kiiruhtamaan menneiden aikakausien usvaisille kaduille, niiden haihtuessa edestäni kuin unikuvat, kadoten todellisuuden kiireisten äänien, ihmislaumojen ja raitiovaunujen kolinaan, aina kun olin saavuttamassa ne. Aikojen kuluessa aloin tähystellä kujille siinä toivossa, että ne lähestyisivät minua, sen sijaan, että epätoivoisesti kurkottelisin niitä kohti, yrittäen itsepintaisesti säilyttää nuo unenomaiset visiot menneestä, joka on liian vanhaa, että voitaisiin sanoa, mistä se oli.
Ja eräänä syksyisenä kirkkaana aamuna nuo hylätyt sisäpihat ja tarunhohtoiset sivukujat lähestyivät minua, vanhojen korkeiden talojen kulmatornien peittyessä hopeaa kimaltelevaan usvaan. Talojen kulmissa häilyivät korkeuksiin kohoavat siivekkäät vartijahahmot, kuin vihertävää norsunluuta tuoden mieleeni Antiikin veistostaiteen tai Abu Simbelin temppelin vartijat. Saatoin lähes kuulla porttikongien kertovan unohdettuja tarinoita muinaisista kulkijoista, hevosten kavioiden äänten kaikuessa ajan verhon läpi porttikongien takaa syrjäkujilta.
Kurkistellessani sisään vanhoista ikkunoista, sieltä kantautui himmeitä näkymiä lyijylasien epätasaisten pintojen lävitse, näkymiä pölyyntyneistä huoneista, vanhojen kaappikellojen raksuttaessa ajatonta melodiaansa, ja karkeilla puupöydillä lojui pergamentteja ja papyruksia, jotka johtivat mieleni hylättyjen kaupunkien, unohdettujen Shangri-lan salaisuuksien lähteille.
Auringon kohotessa korkeammalle, ja siirtyessäni vilkkaammille kaduille tarunhohde hiljalleen haihtui raitiovaunujen kolinaan, hopeaa hohtava usva pakokaasuihin ja vanhat lyijylasien peittämät ikkunat neonvaloihin.
Nykyään kun katselen ullakkohuoneeni ikkunasta, kohti unohdettuja katuja, tiedän; entinen aika ei palaa pysyvästi milloinkaan ja se haihtuu meluun kaupungin, joka tuo helpotuksen yksinäisillä kujilla Tarkoitusta etsivän uneksijan ahdistavaan hiljaisuuteen.