Sulhanen ja morsian

Joskus rakkaus on kaunis
kuin tulipunainen ruusu
jonka yönsulhanen
on kantanut morsiamelleen,
osoituksena kiintymyksestään
vaan toisinaan ihokin voi repeytyä,
ajan myötä arpeutua kuin kokonainen
appelsiininkuori.

Kun tunne kuolee, ja lännessä
puhaltavat jo uudet tuulet,
jää toinen nuolemaan verenpäällystämiä
sormiaan ja
verenvuoto on tyrehtymätön.

Haavat syviä kuin meren pohjahiekka,
bakteerit imeytyvät,
hautautuvat soraan kuin simpukat,
luulevat raukat viimein olevansa
turvassa kuin kuolema ei koskaan
seuraisi meitä,
juoksisi kannoillamme kuin vihaiset bulldogit,
tuntisi meidän hengenvetojamme
joka ikinen sekunti.
No me erhdymme joskus ja sen myöntäminen
on ihan inhimillistä.

Sisin on synkkä kuin öinen hautausmaa
jossa verenimijät anastavat meidän
ainoan rikkautemme,
lamaannuttavat joka ikisen solumme
ja sydän sinertyy, muovautuu jääksi,
ikuiseksi jääkaudeksi kuin emme olisi
koskaan edes tunteneet rakkautta vaikka
juuri rakkaus on ainoa asia
joka pitää meidät hengissä
vaan nyt kun häähunnun alta paljastuu
morsiamen kyyneleiden täyttämät kasvot
ja morsiamensa pettänyt sulhanen on 
ratsastanut jo kauas länteen rikoskumppaninsa
kanssa,
on luonnollista että tunne kielletään,
annetaan sydämelle käsky joka evää
tunteiden myllerryksen, vaientaa tuskaiset huudot,
ja sammuttaa rakkauden tuulikuumana hehkuvat hiilet sisällämme.

Tämän rakkauden on kuoltava
synnyttääkseen uuden tunteiden palon,
joka ei toivottavasti ole niin räiskyvä,
tukahduttavan kuuma
että se tuhoaa heti - tai koskaan
tätä maailman kauneinta metsää ympäriltämme.

Metsää, joka on täynnä rakkautta, välittämistä
sekä intohimoa.

Metsää jossa me elämme niin kauan kun
jokainen vuorollansa saa tuntea olevansa
rakastettu ja rakastaja
omalle sulhaselle tai morsiamelleen."

Enkelinsiipi