Kuinka paljon siivet maksaa
"Kuinka paljon siivet maksaa Ei niitä rahalla voi ostaa Haavoilla kai ne ansaitaan Kun uskoo melkein mahdottomaan"
Aamuauringon säteet heijastuvat järven pintaan, saavat sen väreilemään, leikkimään valon kanssa. Kevyt tuulen henkäys pyyhkäisee puiden latvoja, kuittaa niitä hennolla kosketuksellaa, saa ne huojumaan hiljaa. Lintujen kesäinen laulu kaikuu kaukaa järven toiselta puolen, viestittää uuden päivän alkavan, kertoo meille surullista tarinaa viime kesästä. Emmekä voi jäädä kuin kuuntelemaan miten aurinko, tuuli ja linnut yhdessä järven kirkkaan pinnan kanssa näyttävät meille, mitä he viime kesänä näkivät, kuulivat, joutuivat kestämään.
Tyttö oli vasta 17, niin nuori ja hento, niin kokematon maailman menosta. Tytöllä oli myös poikaystävä, kolme vuotta vanhempi, pukin maineen saanut kolli. Mutta ei tyttö siitä välittänyt, luotti poikaan sokean lailla, uskoi heidän rakkauden kestävän ikuisesti. Ja tänä yönä kaikki muurit kaadettaisiin heidän väliltään, tänä yönä tyttö antautuisi viimein pojalle täysikuun loisteessa. Tänään, juhannuksena -99.
Auto kaartoi mökin pihaan jo hyvissä ajoin, pitihän paikat olla kunnossa iltaa varten. Pitkät sääret vilahtavat auton oven raosta, musta minihame peittää juuri ja juuri vesirajan. Tummanpunaiset kynnet sulkevat mustan Opelin oven, keltaisen topin läpi näkyvät mustat rintaliivit auringon leikitellessä tytön vartalolla, meikatuilla kasvoilla, kiharaisilla hiuksilla.
Rennosti risaisiin farkkuihin pukeutunut poika nappaa peräkontista kylmälaukun, toisella kädellään tarttuu tyttö kädestä ja käsikkäin he astelevat terassille nauttimaan valosta, juhannuksesta, toisistaan.
Illalla uusia autoja kaartaa pihaan, mökillä on mahtavat bileet. Musiikki kaikuu kauas järven taaksen, saa linnut piiloutumaan pesäkoloihinsa. Iloinen nauru ja ilonpito kuplii ilmassa, saa jokaisen hyvälle tuulelle, tekee juhannuksesta ainutlaatuisen.
Täysikuun valaistessa järven pinnan tyttö hoipertelee etsimään kultaansa, juo vielä viimeisen hörpyn siideripullostaan, heittää sen järveen katsoen sen uppoamista veden täyttäessä sen. Hymyillen tyttö kävelee mökille, raottaa hiljaa makuuhuoneen ovea, jää seisomaan paikoilleen. Näky pudottaa hennon vartalon polvilleen, saa oksentamaan, voimaan pahoin. Yksinäinen kyynel valuu alas poskea pitkin.
Poika makaa sängyllä alastomana, näyttää niin raukealta valkella lakanalla, silmät ummistettuina. Ohut verivana kulkee alas rintakehään, toista rannetta pitkin puhtaalle lakanalle, sotkee sen kokonaan. Verinen puukko on tiukasti kiinni pojan sormien välissä, ei irtoa kalmankouristuksen vuoksi, pysyy paikoillaan. Mistään ei huomaa miten paljon hän kärsi ennen kuin vapautti itsensä.
Tyttö nousee viimein pystyyn, huonovointisena repii puukon irti pojan kädestä, suutelee rakastaa suoraan vielä lämpimille huulille. Väsyneenä tyttö tuijottaa puukkoa, katsoo siihen hiljalleen kuivuvaa verta, naurahtaa. Hitaasti hän riisuu omatkin vaatteensa, asettuu makaamaan rakkaansa viereen, asettaa pojan kädet omille rinnoilleen. Huokaisten hän sulkee silmänsä, tuntee pojan käsien lämmön ruumiissaan, painaa hitaasti puukon rintaansa antaen puhdistavan veren valua alas. Hymyillen hän laskee puukon maahan, tarttuu rakastaan kädestä, nukahtaa ilman kipua, ilman tuskaa.
Tarinan loputtua me kaikki itkemme, annamme kyynelten valua alas poskiamme, annamme surulle vallan. Ja vähitellen aurinko painuu takaisin järven taakse, veden pinta tyyntyy uudelleen tuulen kaikottua, lintujen äänet katoavat horisontin taakse. Vain hiljainen kuiskaus jää roikkumaan ilmaan, ilman että kenenkään tarvitsee sitä ääneen sanoa; Kuinka paljon siivet maksaa?
"Niin rakkaus siipeensä saa Lentääkseen lentoon korkeaan Lentääkseen melkein mahdottomaan Korkeammalle kuin kukaan Niin korkeaan."