Menneisyys

Katson maisemaa,
joka on jo liian tutuksi tullut.
Huokaisen,
kuljen pihan poikki ja muistelen.
Sinua..
Minua..
Meitä.
Tämä piha kertoo meistä,
kaikesta siitä mitä ollaan
yhdessä koettu.

Istun kivelle ja hautaan 
kasvot käsiini.
Silmäni kostuvat kyynelistä
kun mietin tätä kaikkea.
Sitä,miten katsoit minua,
tapaasi hymyillä,
nauraa,
rakastaa.
Ne hetket ovat jääneet menneisyyteen,
sinne,minne minä haluaisin takaisin.
"Kaikki on mahdollista",tapasit aina sanoa,
mutta tässä tapauksessa on vain minä,
minä ja menneisyyteni.
Johon sinäkin olet joskus kuulunut.

Runo on melko vanha, kirjoitettu 26.08.2006.

Tiina