Lehdet ovat jäätyneet

Lehdet ovat jäätyneet. Ne rahisevat jalkojen alla. On kovin kylmä ja kovin hämärää. Talojen ikkunoista kajastaa lämmin valon hehku, joissakin taloissa on verhot vedetty yksityisyyden suojaksi. Mutta ei se mitään, en minä tunne kylmyyttä. Ei tämä tunnu oikein miltään ja samalla se tuntuu kaikelta. Itse en ole vielä nähnyt Jumalaa, enkä ketään muutakaan. Ehkä ne muut ovat menneet jonnekin muualle, vaikkapa Jumalan luo. Minä vain olen. En tiedä, pitäisikö minun, mutta silti olen. Luulin että tämä olisi kovin kauheaa, tai sitten kovin ihanaa. Mutta tämä ei ole oikein mitään. Yksinäisyyttä. Kysymyksiä. Tunnen muiden ilon ja surun. Vihan ja rakkauden. Tunnen musertuvani, jos on paljon ihmisiä jotka vihaavat tai surevat. En pysty olemaan siellä, missä on ihmisiä. Täällä on parempi, missä kaikki nukkuvat. Missä minunkin pitäisi nukkua, mutta minä valvon. Kukaan ei huomaa, että yksi ei ole nukahtanut.

Olen kävellyt ja katsellut. Ja tietysti kuunnellut. On niin paljon hämmennystä ja pahaa, minä tunnen sen. Siksi toivoisin nukkuvani. Mutta jokin pitää minua hereillä. Olen yrittänyt nukahtaa. Voi, niin kovasti. Mutten pysty. Ei tämä ole sellaista kuin elokuvissa. En minä pelasta maailmaa tai kerro ihmisille suljettuja salaisuuksia. En anna heille helmiä, joita he ovat kaivanneet. Minä vain olen ja tunnen heidän tunteensa. He eivät tiedä minusta. Eivät näe, eivätkä kuule. Yksinäisyyttä. Sitä tämä on.

Kylmä tuuli puhaltaa. En tunne että se on kylmä, mutta minä tiedän. On jo pimeää. Se ei minua kosketa, sillä minä olen pimeydessä. Mikään ei tuo minulle valoa. Olen yksin pimeässä. En osaa enää itkeä tai nauraa. Minussa ei ole mitään. Vai onko tämä vain unta? Pahaa painajaista? En tiedä. Toivon vain nukahtavani. Tai, että joku heräisi ja valvoisi kanssani. Edes hetken?

Antipilvi