Neitoperhonen
Neitoperhonen oli tarrautunut viimeisillä voimillaan heinänkorteen, joka keinahteli hiljalleen tuulessa. Katselin sitä. Neitoperhonen levitteli siipiään, yritti päästää lentoon, mutta turhaan. Sen siivet olivat raskasta, rikkinäistä kangasta, perhoskangasta. Perhoskangasta joka ei enää kanna. Nostin neitoperhosen varoen käsilleni, kohotin kasvojeni eteen. Voih, kuinka kaunis ja hauras se olikaan ja, uupunut. Se liikutteli kauniita, huolella suunniteltuja siipiään. Avasi ja sulki ne. Hitaasti. Neitoperhonen katseli niitylle joka avautui edessämme, kotiinsa, jonne se kaipasi. Enää vain vaivoin se liikutteli siipiään. Se oli niin hauras… Sitten, se ei enää liikkunut. Neitoperhonen kuoli kädelleni.
Miten julma onkaan maailma…