Seisoimme eri puolilla rajaa

Silmäni täyttyivät kyynelistä tajutessani, etten näkisi häntä enää. Mahongin värinen arkun kansi oli välissämme. Ja oli muutakin, kaikki se mitä oli elämän ja kuoleman välissä. Seisoimme eri puolilla rajaa.

Kannen alla kylmä eloton ruumis. Se oli vain kuori. Ennen niin lämmin elämänilo oli poissa. Jäljellä ei ollut mitään. Kun ei ole elämää, ei ole mitään. Vain tyhjyys ja pimeys. Tajusin sen silloin ja päätin lopultakin taistella. Petran itsemurha oli ratkaisu. Ratkaisu, jota en ymmärtänyt, en vielä. Tajusin, että minäkin olin tehnyt päätökseni. Anoreksia ei ole leikkiä. Tein hidasta itsemurhaa. Seurasin huomaamattani Petran jalanjälkiä. Päätin ryhdistäytyä, pitää elämän reunasta kiinni kynsin hampain.

Alkaisin nauttia taas elämästä. Tunsin kaiken kääntyvän jälleen hyväksi. Mutta se minun olisi kestettävä ilman Petraa, yksin.

Jotain minusta kuitenkin oli kuollut Petran mukana. Petran kuolema teki minusta vahvemman, itsenäisemmän. Minussa ei ollut enää sitä lasta, joka katsoo maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Minun oli kohdattava maailma sellaisena, kuin se minulle avautui. Kylmä harmaa maailma, jossa täytyy taistella.

Tytölle, jota en koskaan ehtinyt oppia tuntemaan.

tütti