Kuunsäteeni

               Kuinka onnellinen olenkaan hetkinä,
              jolloin kömmit kainalooni lepäämään.
                Miten rakastankaan päiviä,
               jolloin kiipeät syliini kertomaan,
                että olet isin tyttö,
                            äitin kulta,
                              mummun ja vaarin pikku lintu,
                               nonnan muru.
                Kuinka saatkaan sydämeni nauramaan
                             niinä hetkinä, 
                   jolloin itsevarmuuttasi uhkuen tulet eteeni seisomaan,
                        taputat sormellasi rintalastaasi ja sanot:
                                                  "minä äiti".

               Kuinka rakastamisen ja oppimisen arvoisia ovatkaan ne hetket,
                  jolloin maailmasi tuhoutuu silmissäsi,
                    kun äiti ei osannutkaan antaalempileluasi,
                    kun ei löydä tavaroidesi piilopaikkoja, 
                        joita et itsekään muista.
                 Tai kuinka kyynel silmäkulmassa kimaltaen
                        katot vakavana,
                     kun äiti parsii terävällä neulalla
                                        lelujasi kokoon.
                    Sinulle ne kelpasivat juuri sellaisina
                       - täydellisenä ja
                           leikkimisen arvoisina.
              
          Ymmärrän oman roolini raskauden,
                kun peitän vuotavat haavasi,
              joista kuitenkin jää valkea arpi kauniille iholle.
                Kun puhallan kipeitä kohtiasi,
              vaikka silti sisällesi jää muisto kivusta.

          Niin olet rakkaani, sinäkin, täydellinen
                     haavoinesi, 
                        arpinesi.
           Todellisen tuskasi, koitinkiviesi edessä
                ja sielusi arpeutuessa
                             minä olen






                                    VOIMATON.

Rakkaalle tyttörelleni rakkaudella, äiti

zaca