Pedostani

         Kumpa olisin siellä,
            missä lapseni uinuu.
        Sielujen maassa
              -odottamassa uudelleen syntymistä.
     Luulin jo olevani vahvoilla,
          saapuneeni perille.
      Todellisuudessa olen kauemmaksi ajautumassa
                           lähtöruudustani.

            Olen kuin yksinäinen laiva
                       aaltojen armoilla.
             Satamaan saavun siellä,
                    missä huominen on todellisuus.
       Ne kalpeat kasvot,
               jotka katsovat silmiini
              vastauksia etsiessään,
           vainoavat minua painajaistenmaassa.
         Siellä missä on aina paha olla.
                   
         En enää löydä takaisin sinne minne kuulun
              -yritän muistella kuinka tänne jouduin,
            löytämättä silti tietäni kotiin.
       Pitääkö minun taistella petoani vastaan?
                   Hajoittaa hänet?
                      Vangita luottamuksella?
        Hän sepittää minulle kauhutarinoita luottamuksesta
                                           -rakkaudesta.
                 Hän synnyttää pelon sisälleni
                                aina uudelleen.
             Tunnen kuinka pelon kylmä koura
                        kietoutuu kaulalleni
                                 -salpaen henkeni.
          Kylmää ilmaa vedän keuhkoni täyteen,
              odotan lamaantuvani kokonaan.

     Petoni on viisaampi.
           Hän on tarkkaillut minua jo vuosia.
         Eikä hän koskaan päästäisi minua näin helpolla.
              Tuskanhuutoihin havahdun päiväunilta
                        -yritän tarttua johonkin…
                      Siihen mikä pelastaisi minut!
    
      Mikä se on?
        Kuka voisi pelastaa sieluni hulluudelta,
                        mieleni demoneilta?
          Mikä koskaan saisi sydämeni kuljettamaan 
                           rakkautta sisälläni?
         Lapsenikin hän vei.
             Sen ainoan,
           jota todella rakastin.
     Tunnetta kuinka joku kasvaa sisälläsi,
                voi kuinka sitä kaipaan.
 
     Miksi pedon piti poistaa tämä kaikki?
             vain että havahtuisin
                 -tippuisin korkealta alas
                       Manalan syövereihin.
      Mitä hän minusta tahtoo?
        Mitä hän tarvitsee?

          Rakkaani,
                 en voi peitellä pettymystäni,
                en voi enää hymyillä sinulle.
              Anna anteeksi,
                        armaani.
             Auta minua tuhoamaan 
                        tämä pahoilainen.
              Opeta minut rakastamaan,
                              luottamaan,
                                 kaipaamaan.
              Anna minun unohtaa tämä pitkä painajainen.
           Tule luokseni,
                solmitaan liittomme taivaan sineen,
              kiedo rakkaudellasi,
                  anna minun kantaa sinua sisälläni.

Tämä vain on minun kummallista hulluutta ja outolinnun laulua, sitä tämä on.. Ja aikas monessa runossa tätä ennen ja jälkeen viitataan monin tavoin Petooni sisälläni.. Ei se vielä kuollut rakkaudella..

zaca