Runo 4

Maailman merissä kuljetaan, 
  aallonharjalta unholaan.
Pelosta rakkauteen,
       ja rakkaudesta pelkoon.
    Kuin uskomatta,
           oppimatta.

Mennyttä ei muisteta,
   nykyä ei eletä.
 Vaan tulevaa haikaillaan
        kuin pelastavaa enkeliä.

 Me emme ymmärrä, 
  ettei mikään tule 
      ulkopuolelta.
Kaikki on meissä itsesämme.
      Vaaputaan ja
       haikaillaan,
    mutta emme kykene tarttumaan 
                        olemassaolevaan.
Pää painuksissa kuljetaan
       toistemme ohi
    -koskaan kohtaamatta.

Yksinäisyyttään ulvoen.

zaca