Runo 5

  Paperia kuluu,
         kun ajatukset harhailee.
   Onneksi ne voi kasata
     hetkeksi kynällä kokoon
 sana sanan perään
                muodostaen järjettömän lauseen,
           vain helpottaaksensa oloani
                               kunnes unohdan
                      mistä se lause syntyi.

 Aamukaste, iltarusko..
    kaikki menettäneet todellisen merkityksensä.
Luon omaa todellisuutta, 
            missä mikään ei vastaa 
          muiden maailmaa.

   Kaikukin huutaa vain omaa nimeään, 
                     jotta kukaan ei kysyisi
                                        "kuka siellä"
                         toistamiseen…

Väsymykseni puran ja loppu lukeekin näissä riveissä. Jos pitkään näkee viimeisenä asiana ennen nukkumaanmenoa aamukasteen eikä iltaruskon, siitä voi syntyä jotain tämmöstä. Väsyneen ja hullun sanahelinää.

zaca