Laiva on lastattu

Katson taakseni ja huomaan kulkeneeni vasta tovin.
Takanani näkyy tiheää metsikköä, jonka suojissa olen 
kauan ollut. Nyt olen sieltä poistunut.
Ympärilläni ei enää ole suuria puita, jotka
tarjoaisivat oksaista syliään. Eikä pieniä pensaita,
joiden turvaan olisin tervetullut, kun pelottaa.

Mustikan varvut eivät enää kutittele varpaitani,
kuljen nyt aukealla. Kukaan ei enää raivaa minulle valmista
tietä, niin kuin ennen, nyt joudun sen itse tekemään.
Ja tämä on vasta alkua, olen kuullut, että edessäni on vielä 
suuria vuoria ja syviä järviä, joiden yli minun on
kuljettava. Yksin.

Mutta ei minua pelota, en aio luovuttaa.
Minä kuljen niin kauan kuin tietä riittää, 
pitäen samalla silmäni ja korvani auki
ja sydämmeni avoimena.

Minä aion selvitä satamaan, josta jatkan matkaa
meritse. Ja silloin kun tulee minun aikani purjehtia pois,
niin minä lastan laivani muistoilla, joita hurjinkaan 
myrsky tai mahtavin merituuli ei voi viedä
mukanaan.

Salina